Risto Mäkinen
Toimitusjohtaja
risto.makinen@savoapartners.fi
p. 040 664 7505
Toimintamallien parantamisen tartunta tuli keikkatöissä opiskeluaikana. Terveyskeskusavustajana Lempäälän ajanvarauksessa ja päivystyksessä valmistelin potilaat lääkärille kartoittamalla esitiedot ja kaivamalla kipupaikan paljaaksi. Kukaan ei odottanut pitkään, koska hommat hoidettiin heti ja valmiiksi. Nykyisin tämä on lean –filosofiassa arvovirta. Se päivystyksessä huhkiminen ei kuitenkaan korjannut systeemiä, eikä se, että jatkoin kehittämistä lääkärinä ja ajoittain tirehtöörinä 1984-1999. Perusongelma silloin ja nyt on jono kiireettömään hoitoon, joka valuu ruuhkaisen ajanvarauksen kautta kiireiseen päivystykseen.
Tälle kaikki-vaikuttaa-kaikkeen-noidankehälle mallinsin ratkaisun kopioimalla maailmalta hyvät ajatukset vuosina 2002-10. Suunnan antoi Bodenheimerin kuvaama Chronic care model tuoreeltaan vuonna 2002. Se on edelleen täysin ajankohtainen, kunhan siihen kytketään Michael Porterin asiakassegmentaatio ja liinattujen prosesseiden mallinnus. Tavoitteet lainataan Don Berwickin triple aimista (www.ihi.org). Tämä voi näyttää sillisalaatilta, mutta voi olla yleispätevä viitekehys useimpien ongelmien jäsentämiseen. Itse en ole hoksannut muuta kuin käyttää hiirtä vasemmalla kädellä.
Tämän viitekehyksen mukaisesti toimeenpanin avosairaanhoidon uudistumista tirehtöörinä 2010-17 hyvien työkavereiden kanssa. Siinä on Savoa Partners Oy:n synnyn yksi säie ja minun työintoni syy. Jonot saadaan hallintaan ja hoitotulokset paranemaan.
Vapaa-ajalla kuluu nikkarointiin se aika, mikä liikuntaharrastuksilta ja sosiaalisista puuhista jää. Nojatuoli ja soffa eivät ole läheisin juttuni. Kirveen sain viisivuotiaana, mutta vielä on 10 sormessa 18 niveltä. Puuhommiinkin saa syvyyttä koko ketjun hallinnalla: 1) valitsen puun, 2) kaadan sen, 3) sahaan laudoiksi, lankuiksi tai parruiksi, 4) taaplaan pariksi vuodeksi, 5) nikkaroin, 6) hukkapätkillä ja susikappaleilla lämmitän takkaa juuri tätä kirjoittaessanikin. Kuopuskin tuossa värjöttelee vieressä ja viimeistelee kandityötään.


Pia Luukkonen
pia.luukkonen@savoapartners.fi
p. 040 730 3857
Jostain kumman syystä en ole koskaan osannut ajatella muuta ammattia itselleni kuin terveydenhuoltoon liittyvän. Lukion jälkeen kävi sairaanhoito-opiston, jonka jälkeen jatkoin heti lääketieteelliseen. Opiskeluiden ohessa tein runsaasti keikkatöitä hoitajana. Tällä on varmasti ollut vaikutusta siihen, miten tärkeänä näen moniammatillisen tiimityön potilaan parasta hoitoa toteutettaessa.
Erikoistuin yleislääketieteeseen ja ensimmäinen hallinnollinen pestini oli pienellä Suutarilan terveysasemalla Helsingissä. Jo siellä ollessa kiinnostuin perusterveydenhuollon kehittämisestä, tosin jälkikäteen miettien se oli nurkkien hiomista ja tulipalojen sammutusta ja kokonaisuus jäi aika lailla ennalleen: ajanvaraus – vastaanotto-oravanpyörään ei juurikaan puututtu. Suutarilan oppi oli kuitenkin se, että olemme asiakaspalvelutyössä, asiakas on kaiken keskiössä.
2015-2016 innostuin muiden Savoaan sittemmin hypänneiden kanssa uudesta kokonaisvaltaisesta perusterveydenhuollon muutoksesta. Olin yhden ydinprosessin omistaja Helsingissä ja pilotoin uutta mallia Vallilan terveysasemalla sen ylilääkärinä varsin hyvin tuloksin. Tämä lisäsi varmuuttani siihen, että olemme oikealla tiellä, muutos on mahdollinen.
Omaa hyvinvointiani hoidan liikkumalla ja ulkoilemalla sekä nauttimalla ystävien seurasta. Matkustella haluaisin jatkossa nykyistä enemmän.
Minerva Krohn
minerva.krohn@savoapartners.fi
p. 050 588 4244
Ennen Savoaa työskentelin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella perusterveydenhuollon ylilääkärinä. Työhöni kuului mm. sote-rakennemuutoksen edistäminen, perusterveydenhuollon yksiköiden verkottaminen sekä laadun ja vaikuttavuuden arvioinnin tukeminen. Olen ehtinyt myös työskennellä pitkään terveyskeskuslääkärinä sekä pätkän Terveystalolla yleislääketieteen kehitysjohtajana.
Aloitin työt Savoassa etälääkärinä, koska arvelin oppivani uutta lääkärin työstä. Suurin oivallus olikin kommunikaation tärkeys. Totta kai kommunikaatio on tärkeää tavallisessa läsnävastaanotossakin, mutta puhelimessa käytössä on vain potilaan tarina ja yhdessä mietitty ratkaisu potilaan ongelmaan. Näillä pääsee yllättävän pitkälle ja todella iso osa potilaiden tavallisista vaivoista saadaan ratkaistuksi ilman fyysistä lääkärikäyntiä. Tämä tekee työstä mielenkiintoista. Pikkusormen myötä meni koko käsi, ja siirryin syksyllä 2018 päätoimisesti Savoaan töihin.
Työuran rinnalla olen toiminut lähes 25 vuotta Helsingissä kunnallispolitiikassa monissa rooleissa; valtuutettuna, valtuuston puheenjohtajana, kaupunginhallituksessa. Tällä hetkellä olen HUS:in valtuuston puheenjohtaja ja digitalisaatiotoimikunnan puheenjohtaja. Päätöksentekijänä huomaa kuinka hidasta ja vaikeaa muutos on. Strategiaan kirjattu valuu hyvin hitaasti konkretiaksi. Tuottavuuden nousun sijaan saadaan usein vain säästöjä, koska toiminnalliset tai rakenteelliset muutokset ovat niin vaikeita ja supistaminen pakon edessä helpompaa.


Suna Saadetdin
suna.saadetdin@savoapartners.fi
p. 040 716 3153
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja Terveystieteiden maisteri. Hoitotyön esimiehenä toimin yliopistollisessa sairaalassa vuodet 2002-2009. Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitoksessa avosairaanhoidon ylihoitajana ja sittemmin palvelupäällikkönä laaja-alaisissa tehtävissä 2009-15. Melkein kolme vuotta työskentelin kehittämispäällikkönä LähiTapiolassa, missä osallistuin Virtuaalisairaalan ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Tämän urapolun opit ja kokemukset istuvat suoraan Savoa Partners Oy:n asiakkaiden tarpeisiin, joten en voinut syyskuussa 2018 vastustaa kiusausta siirtyä suuren yhtiön turvallisuudesta pienen yhtiön kiinnostavuuteen. Työssäni olen kiinnostunut erityisesti arvon tuottamisesta asiakkaalle. Tuen asiakasyritystä toiminnanmuutoshankkeissa ja coachaan ammattilaisia toimimaan asiakkaan tukena heidän elämäntapamuutosprojekteissaan. Rakastan kukkia ja vapaa ajalla minut löytääkin pöyhimästä multaa ellen sitten ole rauhoittumassa joogamatolla.
Anna Eskola
anna.eskola@savoapartners.fi
p. 040 044 5869
Opiskelin aikanaan Helsingin valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa perehdyin erityisesti sosiaalitieteisiin. Ymmärrys järjestelmän toiminnasta teoriatasolla ei tuolloin tuntunut riittävältä ja sytytti palon nähdä terveydenhuollon arki. Tästä innostuneena hankin terveydenhoitajan pätevyyden ja sille tielle jäin. Monipuolinen väestövastuutyö työparimalleineen ja näihin liittyvät kehittämismahdollisuudet ja vastuulliset esimiestehtävät tarjosivat haasteita. Toimin Helsingissä terveysaseman osastonhoitajana yli kymmenen vuotta. Rohtokeskuksen kouluttamana fasilitaattorina kehitimme paikallisesti hoitokäytäntöjä. Samalla olin myös potilastietojärjestelmän pääkäyttäjä. Merkittävää, silmiä avaavaa oli olla mukana kehittämässä Helsingin terveysasemien ydinprosesseja v. 2014-16. Digitalisaatio. Triple aim, quadraple aim. Terveyshyötymalli. Etänä hoitamisen mahdollisuudet. Palaset loksahtivat kohdalleen. Näin voimme uudistua. Sain tehdä työtä upean innovatiivisessa porukassa, joista moni on nykyään työkaverini Savoassa. Uudet haasteet veivät Apottiin ja Maisa- asiakas- ja potilasportaalin projekti- ja sovelluspäälliköksi oppimaan ketteriä kehiittämismenetelmiä. Sähköinen asiointi ja digitalisaatio ovat tärkeässä roolissa ja osa asiakkaan ja potilaan prosessia, kun rakennetaan uutta toimintamallia. Pitkä kokemus käytännön ammattilaisten työstä yhdistettynä projektityön osaamiseen ja innostukseen muutoksen johtamisesta loivat pohjan Savoan kehittäjän ja konsultin rooliin hyppäämiselle. On etuoikeus olla mukana asiakkaidemme muutosprojekteissa.
Vapaa-aikanani tykkään ulkoilla perheen ja ystävien kanssa sekä pelata tennistä ja golfia. Vietän mielelläni aikaa suvun kesähuvilalla, jossa monta sukupolvea kokoontuu nauttimaan yhdessäolosta.

Kristiina Sistonen
kristiina.sistonen@savoapartners.fi
p. 045 341 8065

Siirryin Savoalle Hämeenlinnan Terveyspalveluista, missä ehdin olla yli 30 vuotta. Siellä tein monenlaista hoitajan hommaa ”kiertävän apuhoitajan” tehtävistä lopulta reilun 70 hoitajan esimiestehtäviin. Työn ohessa kävin vähän kouluja lisää, mutta kyllä se käytännön tekeminen on eniten opettanut. Terveyskeskuksen toiminnan muutoksessa olin täysillä mukana Hämeenlinnassa, Riston ja Sunan johdolla.
Itselläni oli jo silloin käsitys, että asiakkaiden on oltava terveysaseman ykkösiä, vaikka sitä touhuamista riittäisi ilman niitäkin. Pienellä Rengon terveysasemalla opin sen, että tiimissä on se osaamisen juttu, yhdessä tehdään ja asiakkaan palvelutarve ratkaistaan siinä ja heti eikä siirretä huomiseen sitä minkä voi hoitaa tänään. Se on se mikä Savoan konseptissa eniten inspiroi. Kaikkien näiden vuosien ja paperihommien jälkeen pääsin palaamaan siihen perusasiaan, että yritetään saada asiakkaan hoitopolku mahdollisimman helpoksi ja ratkaisun löytyminen yhteistuumin mahdollisimman kivuttomaksi, jotta asiakkaankin omat puuhat voisi taas jatkua.
Henkilöstön tyytyväisyys on toinen minulle tärkeä juttu. Olen saanut aina tehdä töitä ihan mielettömän hyvien tyyppien kanssa. Kun on yhteinen tekemisen meininki jaksaa tehdä ihan mitä vaan, vaikka välillä olisi vähän raskastakin. Kun hommat etenee, niin töitä on mielekästä tehdä ja se tietenkin heijastuu taas siihen ensteks tärkeään asiaan miksi sitä tehdään….asiakkaaseen ja hänen tyytyväisyytensä.
Vapaa-ajalla olen oppinut ottamaan aikaa omille tärkeille asioille. Arki on kuitenkin se, millä suurin osa elämästä mennään. Kun on tasapanossa omien voimavarojensa kanssa, on ympärillä olevillakin helpompaa. Minulla on kaksi aikuista poikaa ja olen naimisissa poikien isän kanssa. Meillä on kaksi lastenlasta ja ne jos mitkä antavat sisältöä elämään, työn lisäksi.
Sakari Karhuvaara
p. 040 587 8282
Aloitin elokuussa 2019 kehittämislääkärin tehtävässä Savoa Partners OY:n leivissä. Tituleeraan itseäni lääketieteen sekatyömieheksi; en osannut ajoissa päättää mikä minusta tulee isona ja siksipä matkan varrelle mahtuu monenlaista, joille yhteistä on ollut ennakkoluuloton asioiden tarkastelu, syiden ja syy-yhteyksien löytäminen sekä uusien ratkaisujen miettiminen ja kehittely. Lääkärikoulusta valmistuttuani vietin muutaman vuoden farmakologian assistenttina Turun yliopistolla, josta väiteltyäni siirryin lääketeollisuuteen kliinisen lääketutkimuksen ja -kehityksen pariin. Niissä tehtävissä vierähti toistakymmentä vuotta, osin ulkomailla, osin freelancerinakin. Jännittävää ja järisyttävääkin oli siirtyä lääkekehityksestä terveyskeskustyöhön, jota aluksi tein keikkalääkärinä useassa terveyskeskuksessa ja sittemmin Mynämäen terveyskeskuksen ylilääkärinä. Paitsi etten ollut yli 12 vuoteen kohdannut potilaita, olin tarkkaan säännellyn ja ohjeistetun kliinisen lääkekehityksen parissa toimimisen jälkeen hämmästynyt perusterveydenhuollon suunnittelemattomuudesta. Terveyskeskusrupeaman jälkeen olen työskennellyt yleis- ja työterveyslääkärinä. Kehittämistyöhön kipinää sain Rohto—valmennuksesta, jossa vetäjänä oli muuan Risto Mäkinen. Rohto- valmennuksen yksi välillinen seuraus oli, että toimin aikanani vuoden verran Turun kaupungin perusterveydenhuollon kehitysprojektissa. Päätoimieni ohella olen tehnyt arviointitehtäviä lääkealaan ja terveydenhuollon tietotekniikkaan liittyen. Vapaa-ajastani merkittävä osa kuluu paljolti musiikin ja soittamisen parissa; olen nuoresta asti soittanut klassista kitaraa. Sulan veden aikana liikun mielelläni perheeni kanssa merellä, mieluiten tuulivoimalla.


Saara Vuorento
p. 050 573 6827
Olen omalla mittapuullani nuori lääkäri. Valmistuin lääkäriksi v. 2013 ja lääkärin töitä olen tehnyt täyspäiväisesti vuodesta 2011. Tällä hetkellä menossa on viime metrit yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksesta. Isoimman osan tähänastisesta työurastani olen tehnyt Helsingin kaupungilla terveyskeskuslääkärinä. Syksyllä 2016 Helsingissä käynnistyi perusterveydenhuollon uudenlainen kehittämisprojekti, jonka ydinajatukset olivat itselle loogisia, kokonaisvaltaisia ja vaikuttavia. Tuon myötä tutustuin useampaan Savoapartnersin ydinhenkilöön ja kun tarjoutui mahdollisuus kokeilla etävastaanoton tekemistä eri mittakaavassa kuin koskaan aiemmin, niin pakkohan sitä oli kokemuksen vuoksi lähteä kokeilemaan. Etävastaanottokokeilu johti lopulta sitten siihen, että päätin lähteä kokeilemaan kehittämistyötä laajemmin ja ainakaan vielä ei kaduta! Nopearytmisyys, innovointi, herkällä korvalla kuunteleminen ja yksilön vahvuuksien hyödyntäminen kuvastaa itselle tähän mennessä päällimmäisiksi työyhteisöäni ja sitä, miksi itselle tämä on juuri nyt oikea paikka olla. Lääkärin työnkuvan muutos, mutta siltikin ammattiosaamisen säilyttäminen ja jopa laajentaminen, on lähellä omaa sydäntä. Aiemmassa elämässäni olen harrastanut nuorten kilpauimareiden valmentamista vajaan 10 vuoden ajan, tällä hetkellä omaan elämään kuuluu omien rajojen hakeminen vähän äärimmäisilläkin urheilusuorituksilla pääasiallisesti viimeisimpänä erimittaisien triathlonkokeilujen muodossa. Ystävät, legot ja matkustaminen on myös siistiä.
Virpi Jolkkonen
virpi.jolkkonen@savoapartners.fi
p. 050 542 0606

Aloitin tammikuussa 2020 Savoalla innostavien ja osin jo aiemmasta yhteisestä kehittämistyöstä tuttujen ammattilaisten kanssa kehittäjälääkärinä. Olen työskennellyt yli 20 vuotta terveyskeskuslääkärinä pääkaupunkiseudulla ja yli puolet tästä ajasta esimiestehtävissä Helsingin kaupungilla. Olen toiminut lisäksi kouluttajalääkärinä useita vuosia.
Matkan varrella kokemusta on kertynyt väestövastuumallista, työparimallista ja viimeiseksi terveys- ja hyvinvointikeskuksen moniammatillisesta tiimimallista, jota sain olla suunnittelemassa ja toimeenpanemassa yhdellä Helsingin suurimmista terveysasemista vuosina 2016-2019. Tätä edelsi vuosina 2015-2016 laajamittainen Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamistyö, jossa olin mukana ja vastasin asiakkaaksi tulon prosessista.
Perusterveydenhuollon hoitoprosessien järkeistäminen, palvelujen kehittäminen ja rohkea uudistaminen ovat olleet intohimoni pitkään. Myös lääkärien uusien työtapojen käyttöönotto, kuten sähköisen asioinnin hyödyntäminen potilastyössä ja etävastaanotoista kertyneet omakohtaisetkin erittäin myönteiset kokemukset ovat innostaneet viemään näitä asioita eteenpäin kehittämis- ja esimiestehtävissäni. Hoidon vaikuttavuus ja tuottavuus ja näihin liittyvien käytössä olevien mittareiden hyödyntäminen esimiestyössä ja muutoksen johtamisessa ovat olleet myös kiinnostukseni kohteita.
On ollut valaisevaa pohtia yhdessä ammattilaisten kanssa tutkimus- ja hoitokäytäntöjä esimerkiksi vertailemalla laboratoriotutkimusten määriä, kustannuksia ja näiden hajontaa kollegoiden kesken. Ovatko sosiaali- ja terveydenhuollon prosessimme uudistuneet asiakaslähtöisesti, onko palvelumme vaikuttavaa ja kohdentuuko se riskiryhmiin ja erityistä tukea tarvitseviin asiakkaisiin? Uudistumisen johtaminen on ollut vahvasti mukana esimiestehtävissäni. Vuosiin on kuulunut monia unettomiakin öitä, mutta myös runsaasti onnistumisia ja uuden oppimista. Viimeisessä esimiestehtävässäni sain viedä suurta uudistusta eteenpäin erittäin haasteellisessa tilanteessa. Upean osastonhoitajatyöparini kanssa meille rakentui nopeasti erinomainen luottamus, ja vahva yhteinen päämäärä mahdollisti monet onnistumiset ja askelluksen eteenpäin yhdessä henkilöstön kanssa.
Olen iloinen, että nykyisessä kehittämistehtävässäni Savoalla voin jatkaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista huomioiden sujuvat asiakasprosessit, moniammatillinen tiimityö, lääketieteellinen relevanssi ja etävastaanottojen käyttöönotto. Omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkitys on lisääntynyt iän myötä. Lataan positiivista energiaa jo viidettä vuotta toimineessa ja tanssillisen voimistelun sarjassa kilpailevassa Fintastic Moms -joukkueessa. Onnea ja iloa tuovat aikuistuvien lasteni ja puolison kanssa vietetty yhteinen aika, vaikkapa vain keittiön pöydän ääressä käydyt monen moiset keskustelut ja naurut, ja ensimmäisen lapsenlapsen kanssa vietetyt leikkihetket.

Roosa Pusa
roosa.pusa@savoapartners.fi
p. 044 542 2334
Olen koulutukseltani terveydenhoitaja. Ennen Savoaa olen työskennellyt erilaisissa perusterveydenhuollon terveydenhoitajan tehtävissä. Olen ollut aina innokas kokeilemaan uutta ja se innokkuus onkin vienyt minua erilaisiin kehittämishankkeisiin ja vastuutehtäviin niin some-vastaavana, tiimin vetäjänä kuin henkilöstökerhon toimijanakin. Muuttuva ympäristö ja kehittävä ilmapiiri saa minut innostumaan ja siksi Savoa Partners Oy on tuntunut erityisen sopivalta paikalta minulle.
Päätyön ohessa olen työskennellyt työhyvinvoinnin parissa suomalaisessa start upissa. Työhyvinvointiin panostaminen onkin mielestäni erityisen tärkeää niin työssä jaksamisen kuin työn tehokkuuden ja laadun kannalta. Minut voitkin löytää yllyttämästä työkaveria taukojumppaan tai haastamassa porrasjuoksuun.
Omaan hyvinvointiini panostan erilaisten harrastuksien ja läheisten kanssa vietetyn ajan merkeissä. Tapa liikkua muuttuu kauden mukaan, niin hiihdosta, uintiin kuin joogaankin. Crossfit on uusin innostukseni. Syksyisin innostun käsitöistä ja läheiseni saavatkin usein joululahjasi villasukkia tai muita teoksiani. Talven pimeiden iltojen pelastukseni on avantouinti. Se jos joku virkistää kehoa ja mieltä.
Pauliina Mannila
pauliina.mannila@savoapartners.fi
p. 040 535 6271
Ennen Savoaa työskentelin avoterveydenhuollossa sairaanhoitajana. Olen lisäkouluttautunut sairaanhoitajan itsenäiseen vastaanottotyöhön sekä päivystyshoitotyöhön. Aloitettuani Savoalla silmäni aukesivat sille, kuinka paljon toimintamalleissa on parannettavaa ja nykyaikaistettavaa. Kehittämistyön ytimeen pääsy yhdistettynä mahtavaan työporukkaan veikin minut nopeasti mennessään. Nautin työssäni erityisesti siitä, että voin asiakasyrityksissä toimia ammattilaisten tukena muutoksessa ja luoda samaa oivallusta ja visiota, jota itse olen saanut. Vapaa-ajallani tykkään lukea ja liikkua luonnossa.


Julia Haapa
p. 050 400 0636
Olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja sen lisäksi suorittanut terveyden edistämisen opintoja. Olen työskennellyt perusterveydenhuollossa sairaanhoitajan monipuolisissa tehtävissä ja ollut mukana terveysasemien toiminnan uudistamisessa. Työskentely moniammatillisessa tiimissä ja sähköisten palveluiden hyödyntäminen ovat kiinnostukseni kohteita ja näen, että tulevaisuudessa näihin tulisi panostaa. Minulle tarjoutui upea mahdollisuus päästä mukaan Savoan tiimiin kehittämään perusterveydenhuollon palveluita. Kannustava työilmapiiri ja kehittyvä työskentelytapa ovat saaneet minut vakuuttumaan, että olen oikeassa paikassa! Vapaa-aikana nautin luonnossa liikkumisesta ja läheisteni seurasta. Lenkkeily koiran kanssa tai uinti piristävät mieltä. Olen myös hurahtanut avantouintiin, se on ollut minulle sopiva tapa rentoutua.
Anne Laine
p. 040 5634 733
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja. Pitkän työurani aikana olen osallistunut
monenlaisiin hankkeisiin ja kehitystyöhön.
Terveyshyötymallin kehittämisessä ja jalkauttamisessa olin mukana ja tein
mallin mukaisesti työtä 7 vuotta (Hämeenlinnassa.)
Sähköisten palveluiden kehittämisessä ja jalkauttamisessa olen ollut mukana
viimeiset 3 vuotta.
Tämän osaamisen pohjalta olen nyt Savoa Partners Oy:n asiakkaiden tukena
pitkäaikaissairaiden hoidon uudistamisessa.
Työssäni olen kiinnostunut pitkäaikaissairaiden asiakkaiden hoidon
parantamisesta niin, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen sekä, että
asiakkaille annetaan heille kuuluva valta ja vastuu omasta hoidostaan.
Asiakkaat ovat terveydenhuollon ammattilaisen pakeilla n. 2 tuntia vuodessa,
mutta se kaikki muu aika on merkityksellistä pitkäaikaissairaan hoidossa ja
tuettuna se tuottaa terveyshyötyä.
Vapaa-aikanani ulkoilen koirani kanssa ja laulan hämäläisessä lauluyhtyeessä,
myös kirjat ovat minulle rakkaita.
Mottoni on “on hulluutta tehdä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin ja
odottaa erilaista lopputulosta”.


Mira Laitila
p. 050 466 4987
Olen terveydenhoitaja, joka mielenkiintoisen ja kiireisen työn ohella suorittaa maisteriopintoja. Innostus terveyspalveluiden kehittämistä kohtaan alkoi oikeastaan heti ensimmäisessä hoitoalan työpaikassa. Olen toiminut terveydenhoitajan tehtävissä perusterveydenhuollon kentässä ja ollut mukana myös isossa toiminnan muutoksessa terveysasemalla. Oma mielenkiintoni Savoan tiimin ja sen konseptiin heräsi sairaanhoitajakollegan kautta, joka hehkutti minkälaisessa porukassa on mukana. Kun pääsin toimintaan mukaan se vei täysin mennessään. Savoan huippu tiimissä on mahtavaa ja opettavaista työskennellä! Vapaa-aikani kuluu urheilun ja läheisten parissa. Olen kiinnostunut matkustelusta ja sen tuomasta näköalojen avartumisesta. Sitä yritän pitää elämässäni mukana, minkä nyt opiskelulta ja työkiireiltä ehdin.
Recent Comments